SUOMEN VALTIO ON KORVAUSVASTUUSSA 90-LUVUN ARSENAL -UHREILLE!
TAPAUS OLLI: Olli ja hänen menestyvä, ulkomaankauppaa harjoittava prosessiteollisuuden koneita myyvä ja valmistava yritys luotti Aluesäästöpankkiin. 1991 kävi ilmi, että Aluesäästöpankki on varaton, sillä ei ollut varaa huolehtia lukemattomien asiakkaiden rahoitustarpeista. Pankki ja Ollin yritys tekivät sopimuksen, että maineeltaan rehellisenä yrityksenä, Ollin yritys hankee rahoituskanavan ulkomailta, jotta sekä Ollin yritys saa käyttöpääomaa että pankki itselleen rahoitusta ulkomailta. Kotimaassa rahahanat olivat kiinni.
19.9.1991 rahoituksesta tehtiin sopimus ja 20 000 000 FIM rahoitus, josta Ollin yrityksen osuus olisi ollut 5 000 000 FIM, saapui todistettavasti Suomeen. 4/1992 yritykselle alkoi selvitä, että Aluesäästöpankki oli yrityksen tietämättä alkanut valmistella, tehdyn sopimuksen vastaisesti, yrityksen konkurssiin hakemista. Missä siis olivat rahat?
Tiedämme, että myös SKOP oli varaton, koska se yritti vielä hieman ennen lopullista katastrofia saada 300 000 000 USD luottoa ulkomailta. Tilanteesta kertoo osuvasti poliisikuulustelussa em. aluesäästöpankin johtaja:
”Pankkimme fuusion jälkeen olimme panostaneet alueelliseen mainontaan 1-2 milj.mk, jolla kohotimme uuden, suuren aluepankin julkikuvaa. Meillä ei ollut tuolloin varaa tahrata tätä kuvaa, kertomalla asiakkaillemme, ettei meillä ole rahaa, mitä jakaa asiakkaidemme tarpeisiin. Vuoden 1991 talvella melkein heti..heikkeni SKOP:n taloudellinen tilanne. Tämä tuli meille aivan odottamatta ja suurena yllätyksenä. Tähän saakka eri tilaisuuksissa SKOP:n taholta oli annettu ymmärtää, että rahaa on työnnettävä ulos lainoina, riippumatta siitä, mitä Suomen Pankki sanoo.”
Mitä teki Suomen valtio? Peitteli totuuden Suomen kansalta ja laittoi yrittäjät, takaajat ja kansan maksumiehiksi toiminnalle, joka oli laittonta. Valtion vahingoksi toimineet pankit ja pankinjohtajat pelastettiin -yrittäjät, kansa ja kansantalous tuhottiin. Käveltiin kylmästi yli Ihmisoikeussopimuksen, Perustuslain, Rikoslainja yleisesti Suomen lain!
Olli menetti yrityksensä ja juuri maksetun talonsa, Suomen Säästöpankin junailemassa pakkohuutokaupassa, jossa ostajana oli sama taho eli pankki. Olen lukenut 20.6.1994 pankin lähettämän häätöilmoituksen, se on julmaa ja karseaa luettavaa. Velat jätettiin asiakkaalle, rikolliset pankinjohtajat pelastettiin ja heidän annettiin vielä ryöstää asiakkaansa loppukin omaisuus.
Kaikki pankit ottivat valuuttaa sisään ohi Suomen Pankin -ilman sen lupaa!
Lopputulos 65 000 elinkelpoista, työllistävää yritystä nurin, 600 000 työtöntä ja 14 500 itsemurhaa sekä lähes velaton Suomi, 100 miljardia velkaa olevaksi rupuvaltioksi!
HÄVETKÄÄ POLITIIKOT!
_____________________________________________________________________
TAPAUS MATTI: Arsenal oli perustettu hoitamaan SSP-SKOP asiakkaita. Elettiin vuotta 2000.
Matilla oli kiinteistö Helsingissä -hyvinkin yli miljoonan arvoinen. Matti päätti kuitenkin myydä kiinteistön, jotta pääsee eroon veloistaan, joille kiinteistö oli kattavana vakuutena. Ensimmäisen ostajan tarjoutuessa maksamaan reipaasti yli miljoona markkaa, Arsenalin edustaja esti tekemästä kauppaa sanomalla: ”Saat sen kohta pakkohuutokaupasta todella halvalla”. Matti oli sitkeä ja sai uuden ostajan, joka ei ollut kiinnostunut ”Arsenalin supereduista” Kauppa tehtiin 22.12,2000 Matin vaimon, välittäjän ja ostajan välille. Arsenal edustaja toi kiinnitysasiakirjat paikalle, otti rahat vastaan ja kaikki piti olla hyvin …..vaan oliko.
Matti sai kirjeen perintäyhtiötä, jossa velkaa, jonka hän oli maksanut, alettiin periä häneltä uudelleen -norjalaisen perintäyhtiön toimesta. Matti aloitti selvitystyön, selvisi että Arsenalilla ei olisi pitänyt olla enää mitään oikeutta ottaa rahaa vastaan joulukuussa 2000, koska sen hallinnoimat velat oli myyty valtion toimesta norjalaiselle perintäyhtiölle jo 20.3.2000! Matti kävi oikeutta, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole sitä saanut.
Myyntisopimus oli seuraavan sisältöinen:
”Myyjät: Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj, Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oyj sekä Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Silta Oy ovat myyneet ostajille Aktiv Hansa Oy ja C & A Finland Oy
yhteensä noin 76.000 saatavaa koskien noin yhteensä noin 57.000 vastuussa olevaa. Myytyjen saatavien pääomat ovat olleet yhteensä noin 12 miljardia markkaa ja kauppahinta on ollut 600 miljoonaa markkaa, joka myöhemmin on alentunut jonkin verran kauppakirjan ehtoihin perustuvien hinnanalennusten vuoksi.”
kauppaehdoista kohdassa 4.2.3.2 Lainmuutos on kirjoitettu seuraavaa:
”Tämä kohta koskee kaikkia relevantin lainsäädännön muutoksia tai jokaista uutta lakia tai säädöstä (jäljempänä ”Lainmuutos”) tai mitä tahansa Suomen Eduskunnassa alullepantua virallista menettelyä sellaisen lainmuutoksen aikaansaamiseksi mukaan lukien muun muassa ulosottolain uudistaminen ennen vuoden 2008 loppua. Mikäli tällainen Lainmuutos taannehtivasti rajoittaa Ostajien kaupan kohteeseen kuuluvien saamisten tai panttivakuuksien täytäntöönpanoon, perintään, pakkorealisointiin tai pakkotäytäntöönpanoon käytettävissä olevaa aikaa lyhyemmäksi kuin 10 vuodeksi (10) siirtopäivästä lukien, niin silloin Myyjät ovat velvollisia tarkoituksella saattaa Ostajat samaan asemaan kuin he olisivat olleet, mikäli lainmuutosta ei olisi tapahtunut, korvaamaan Ostajille silloin jäljellä olevan kaupan kohteen käyvän arvon Lainmuutoksesta johtuvan alenemisen maksamalla Ostajille rahamäärän, joka vastaa kaupan kohteen arvioitua ja/tai todellista arvon alenemista”
YMMÄRRÄTTEKÖ, SILLOISET POLITIIKOT -MITÄ TE OLETTE TEHNEET?
Teitä kokoontui talouspoliittiseen valiokuntaan 29.11.99 ja 8.12.99 yhteensä vajaat 10 henkilöä (Nimet ovat tiedossa, mutta en julkaise niitä tässä yhteydessä). Sopimuksen allekirjoitti Suvi-Anne Siimes II valtionvarainministerinä ja vahvisti I valtionvarainministeri Paavo Lipponen.
Jäikö Olli todellisuudessa velkaa? Onko Olli saanut tilitystä velan suoritusten ja realisoinnin välille? EI saanut -ei ole saanut vieläkään 2015 (Rikoslaki 28 luku 4§ 3mom). Onko Olli saanut oikeutta – Ei, sillä hänhän on yrittäjä, jolla on yrittäjän riski. Riski jopa siitä, että pankinjohtajien tekemä rikoskin menee hänen ja hänen yhtiökumppaneiden vastuulle ja maksettavaksi.
Jäikö Matti velkaa? Rahat siirtyivät Arsenalille, jolla ei olisi ollut edes oikeutta ottaa niitä vastaan velan suorituksena. Missä ovat siis rahat? Missä on velkakirja? Norjalainen perintäyhtiö sen kuin jatkaa perintää? Onko Matti saanut oikeutta -ei, koska hän oli yrittäjä, jolla on yrittäjäriski.
YMMÄRRÄTTEKÖ, NYKYISET POLITIIKOT, ETTÄ VELKAKUPLA ON PUHKAISTAVA VALTION OMAN EDUN TAKIA?
Velasta on tullut ikuinen, koska velallisen ja velkojan välinen oikeussuhde on epäsuhtainen. Velkoja saa syyllistystyä kavallukseen, petokseen, prosessipetoksiin, kiskontaan, koronkiskontaan ja heille sallitaan valtion toimesta ääretön valta olla noudattamatta perustuslakia. Lakia on muutettu 90 luvulla niin, että se suojelee vahvinta -ei heikointa osapuolta.
Yrittäjällä, Ollilla, Matilla ja kymmenillä tuhansilla muilla, ei ole oikeusturvaa -ei edes oikeuslaitoksen pyörteissä. Pankilla on juristiarmeija vastassa, siinäkin tapauksessa, että yrittäjä pääsee oikeuteen asti. Rahaton, ryöstetty yrittäjä ei saa edes Oikeusturvaa, joka Ihmisoikeussopimuksessa taataan -hänellekin.
Velkomustuomioita paukutellaan tuomiolle, edes välittämättä alkuperäisistä velkakirjoista. Juuri näistä alkuperäisistä velkakirjoista meidän tulee olla erittäin kiinnostuneita, koska niiden luottotappiokirjauksilla voidaan kiertää valtionveroja miljardeilla.
Oletteko koskaan, hyvät kansanedustajat, istuneet Eduskunnan kahvilassa ja keskustelleet, mihin Suomen valtion verorahat valuvat? Miksi meille ei kerry tarpeeksi tuloja, jotta voisimme laittaa kansan hyvinvoinnin etusijalle?
On tullut aika tunnustaa historian vääryydet ja korjata ne!
Kuten Herra Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on todennut (13.1.2015) 90-luvun uhreja kohdeltiin väärin ja he tarvitsevat kompensaation.
Velallisten Tuki -johtoryhmän jäsen
Hilkka Laikko Alkuperäinen julkaistu 21.11.2015
Lähde: Hilkan Puheenvuoro