Keskiviikko 23. marraskuuta 2011 julkaistu
Laman synkimmistä vuosista on kulunut jo reilut kymmenen vuotta, mutta vieläkään ei tiedetä tarkasti, kuinka monta pankkivankia elää keskuudessamme. Laman syitä ja seurauksia on punnittu ja selitelty monissa virallissa työryhmissä. Usein on tultu ainoaan oikeaan selitykseen: olemme kaikki syyllisiä. Pula-ajan päättäjille ainoan totuuden asisaa selitys on ollut vapauttava, toisin kuin tavallisille kansalaisille, joiden velkavankeus on ylittänyt inhimillisen sietokyvyn.
Nyt velkavangeille kuitenkin koitaa vapaus, kun 15 vuoden kakun jälkeen lama-ajan velat annetaan lopullisesti anteeksi. Mutta saavatko he todistuksesi vapautumisestaaan haltuunsa alkuperäiset velkakirjat vankeusajaltaan? Laki antaa velkojille mahdollisuuden haudata todisteet lopullisesti ilman vahingonkorvauskanteita. Lipposen hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa marras-joulukuun vaihteessa 1999 käsiteltiin Arsenalin saatavakannan myyntiä. Läsnä olivat pääministerin lisäksi mm. Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre ja tietenkin Vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes, jonka toimeenkuvaan kaupan junailu kuului. Muutaman kuukauden kuluttua omaisuudenhoitoyhtiöt Arsenal Oyj ja Arsenal-SSp Oy myivät pääoma-arvoltaan 12 miljardin markan saatavat 600 miljoonan markan kauppahintaan Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Valtion puolesta kauppakirjan allekirjoitti Suvi-Anne Siimes.
Kauppa innosti velkavankeja kysymään, miksi saatavat myyntiin ulkomaalaistaustaisille norjalais-tanskalaisille perintäyhtiöille ja miksi kauppa tehtiin ”hullujen päivien hinnoilla”? Koko kauppa piti sisällään 76 000 saatavaa ja noin 60 000 velkavankia. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon perintäkelvottomia ja jo kertaalleen maksettuja velkoja koko paketti sisälsi. Jälkeenpäin kävi ilmi, että kauppasumma oli 70 miljoonaa markkaa suurempi kuin aikaisemmin oli ilmoitettu, mutta omaisuudenhoitoyhtiö joutui pudottamaan hintaa. Osa myydyistä veloista olikin hoidettu. Loppumaton sekoilu ja asiantuntemattomuus pankkikriisin hoidossa eivät kuuluneet vain Esko Ahon hallituksen etuoikeuksiin. Vuotta myöhemmin myös Arsenalin oma tarkastusvaliokunta todisti osan lainoista olevan perintäkelvottomia. Velallisten kohtelussa ei ollut mitään kohtuutonta.
Valtiontalouden tarkastusvirasto oli useaan otteeseen tutkinut Arsenalin tekemisiä ja paremmminkin tekemättä jättämisiä. Toisen valtionvarainministerin Suvi-Anne Siimeksen operoima 600 miljoonan markan saamisten myynti herätti myös tarkastusviraston mielenkiinnon. Siinä tiettävästi todistettin Arsenalin mahdollisesti joutuvan 500 miljoonan markan korvauksiin velallisille? Nyt Lipposen sinipunahallitus toimi ällistyttävän ripeästi ja sai tarakastusviraston raportin salaiseksi. Jälleen kerran kansalaisten oikeus tietoon ja asiakirjoihin pimitettiin pankkikriisin jälkien peittämiseksi.
Suomen valtio ja Valtion vakuusrahasto merkitsivät muun muassa apportina SYP:n ja KOP:n osakkeita lähes 1,445 miljardin markan arvosta. Omaisuudenhoitoyhtiön koko osakepääoma oli 5 miljardia markkaa. Veronmaksajat sijoittivat Suomen valtion kautta käteistä verorahaa liki 3,5 miljardia markkaa.
Arsenalin alkuperäisessä yhtiöjärjestyksessä toiminta rajattiin vain SSP:ltä tuleviin tase-eriin. Parin vuoden kuluttua yhtiö sai luvan omistaa myös toisen omaisuudenhoitoyhtiön. Näin alkuperäinen yhtiöjärjestys paljastaa, mitä varten roskapankki oli perustettu. Sama kaupparekisterin asiakirja kertoi Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n olevan Arsenalin tytäryhtiö. Vasta 1995 Suomen Säästöpankki muuttui talletuspankista omaisuudenhoitoyhtiöksi. Vasta silloin myös säästöpankin ongelmaluotot ja kiinteistöt siirtyivät Arsenal-SSP:n piikkiin.
Vajaan kahden vuoden ajan Arsenal omisti pankin, jota koskivat kahdeksan prosentin vakavaraisuussäännökset toisin kuin omaisuudenhoiotoyhtiötä. Siitä miten tässä pankissa tehtiin tuona aikana, kertoisivat velkakirjat. Mutta nehän on nyt lopullisesti tuomittu parlamentaarikkojen päätöksellä ikuiseen kadotukseen. Hyväksyessään lain omaisuudenhoitoyhtiöstä eduskunnan talousvaliokunta edellytti ”Arsenalin pyrkivän asiakkaidensa toiminnan tervehdyttämiseen ja hallittuun alasajoon”. Jo keväällä 1993 SSP:ssä asiakkaita luokiteltiin terveisiin ja sairaisiin. Myöhemmin terveitä asiakkaita koskevat päätökset tehtiin ostajapankeissa. Sairaat hoidettiin Valtion vakuusrahaston vakuuttamissa ns. väliaikaisissa erityisrahastokonttoreissa. Suuret ja sairaat sekä ns. taselainauksen piiriin kuuluvat asiakkaat käsiteltiin Valtion vakuusrahastossa. Rahasto ei edes ollut juridinen henkilö, mikä nk herättää ikäviä kysymyksiä toimien laillisuudesta.
Lähdeaineisto Seppo Konttinen Salainen pankkituki ISBN 978-951-31-4251-3
