VELAN VANHENTUMINEN – ULOSOTTO
Velan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta eräpäivästä. Jos velasta on annettu tuomio, on yleinen vanhentumisaika viisi vuotta. Vanhentumisaika voidaan kuitenkin katkaista vapaamuotoisilla tai oikeudellisilla toimenpiteillä.
Huomioon on kuitenkin otettava vanhentumislain 11 § sekä Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO:2012:107, josta viimeksi mainitusta ratkaisusta voidaan siteerata seuraavat Korkeimman oikeuden perustelut:
Ulosottohakemus ja saatavan vanhentuminen
- Vanhentumislain 11 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan velan vanhentuminen katkeaa, jos velkoja panee vireille ulosottoasian. Pykälän 2 momentin mukaan velan vanhentuminen keskeytyy ulosottomenettelyn ajaksi ja vanhentuminen katsotaan katkenneeksi sinä päivänä, kun asian käsittely on päättynyt. Vanhentumisen katkaisemisesta alkaa vanhentumislain 13 §:n 1 momentin mukaan uusi, entisen pituinen vanhentumisaika.
- Vanhentumislain 11 §:n 3 momentin mukaan vanhentumisajan ei kuitenkaan katsota katkenneen, jos velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että tiedoksianto tai muu lain edellyttämä ilmoitus velkojan vaatimuksesta on toimitettu velalliselle. Lain esitöiden (HE 187/2002 vp s. 62) mukaan asian vireilletuloa koskevalla ilmoituksella tarkoitetaan kyseisessä menettelyssä noudatettavaa säännönmukaista tai sellaista erityistä tiedoksiantomenettelyä, jota olisi ollut noudatettava kyseisessä tapauksessa.
- Ulosottomenettelyyn liittyvistä tiedoksiantomenettelyistä säädetään ulosottolainsäädännössä. Vuonna 2006 oli voimassa ulosottolain 3 luku sellaisena kuin se oli muutettuna vuonna 2003 annetulla lailla (679/2003). Luvun 33 §:n mukaan ulosottoasian vastaajalle oli annettava viipymättä vireilletuloilmoitus, kun hakemus oli saapunut ulosottomiehelle. Jos vireilletuloilmoitusta ei ollut annettu, ulosmittausta ei saanut luvun 34 §:n mukaan toimittaa antamatta velalliselle ennakkoilmoitusta. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvinnut antaa, jos vastaajan olinpaikkaa ei ollut saatu selville tai oli aihetta olettaa, että ilmoitus tuntuvasti vaikeutti täytäntöönpanoa. Jollei velalliselle ollut annettu vireilletuloilmoitusta eikä ennakkoilmoitusta, ulosmittauksesta tuli kuitenkin antaa jälki-ilmoitus luvun 36 §:n 3 momentin mukaisesti. Ilmoitusvelvollisuutta koskevat säännökset ovat sisällöltään pääosin muuttamattomina nykyisen ulosottokaaren 3 luvun 33, 34 ja 36 §:ssä.
- Korkein oikeus katsoo, että edellä mainitut vireilletuloilmoitus, ennakkoilmoitus ja jälki-ilmoitus ovat vanhentumislaissa tarkoitettuja säännönmukaisia tai erityisiä tiedoksiantomenettelyitä. Ulosottohakemuksen vireilletulolla on vanhentumisen katkaiseva vaikutus vain, jos velallinen saa jonkin näistä ilmoituksista tiedokseen. Niin kuin vanhentumislain esitöissäkin on todettu, ulosottohakemuksen vireilletuloon ei liity normaaleja vanhentumisen katkaisun vaikutuksia, jos velallinen ei saa lainkaan tietoa velkaa koskevasta vaatimuksesta vanhentumisajan kuluessa(HE 187/2002 vp s. 62). Sillä, onko ulosottoviranomainen voinut ulosottolainsäädännön mukaan jättää jonkin ilmoituksen toimittamatta velalliselle tiedoksi, ei ole vanhentumisen katkaisemisen kannalta merkitystä. Saatavan mahdollinen merkitseminen ulosottorekisteriin niin sanotuksi passiivisaatavaksi ei pidennä ulosottoasian vireilläoloa (HE 187/2002 vp s. 61).
- Esillä olevassa tapauksessa 6.7.2006 vireille tullut ulosottoasia on päättynyt ulosottolain 3 luvun 95 §:ssä (679/2003) tarkoitetulla tavalla estetodistuksen antamiseen 23.8.2006. A ei ole esitetyn selvityksen mukaan saanut tätä ennen tiedokseen vireilletuloilmoitusta, ulosmittauksen ennakkoilmoitusta tai jälki-ilmoitusta. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että ulosottoasian vireillepano ei ole johtanut vanhentumislain 11 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla velan vanhentumisen katkeamiseen ulosottomenettelyn päättyessä.
- Tilanteessa, jossa ulosottohakemuksen vireillepano ei johda velan vanhentumisen katkeamiseen, ulosottohakemuksen vireillepano kuitenkin keskeyttää vanhentumisen vanhentumislain 11 §:n 3 momentin perusteella. Sanotun säännöksen toisen virkkeen mukaan velka ei nimittäin vanhene asian vireilläolon aikana eikä yhden vuoden kuluessa käsittelyn päättymisestä.
- Esillä olevassa tapauksessa velka on siis ulosottomenettelyn johdosta voinut vanhentua aikaisintaan vuoden kuluessa menettelyn päättymisestä eli 23.8.2007. Velkojalla olisi ollut ulosottomenettelyn päättymisen jälkeen vuosi aikaa katkaista saatavan vanhentuminen vapaamuotoisilla tai oikeudellisilla katkaisutoimilla. Koska tällaisista katkaisemistoimista ei ole esitetty selvitystä, yhtiön kaikki saatavat ovat vanhentuneet edellä mainittuna päivänä.
Johtopäätös
- Edellä olevilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kaikki yhtiön kanteella vaatimat ja Paraisten käräjäoikeuden yksipuolisella tuomiolla 5.3.1998 A:n yhtiölle maksettavaksi tuomitut saatavat ovat vanhentuneet.
Vanhentumislain 11 § 3 momentti kuuluu seuraavasti:
Vanhentumisajan ei katsota katkenneen, jos velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että velalliselle on toimitettu sellaista tiedoksiantoa tai muuta velkojan vaatimusta koskevaa ilmoitusta, joka lain mukaan olisi ollut toimitettava. Tällöin velka vanhentuu kuitenkin aikaisintaan vuoden kuluessa menettelyn päättymisestä. Vanhentumisaikaa voidaan pidentää tällä tavoin vain kerran.
Vanhentumislakia koskevan Hallituksen esityksen HE 187/2002 perustelut vanhentumislain 11 §:n osalta:
Ulosottoasian vireilläolo päättyy lopputilityksen taikka estetodistuksen antamiseen. Saatavan merkitseminen ulosottorekisteriin niin sanotuksi passiivisaatavaksi ei ulosottolakiin ehdotetun 3 luvun 101 §:n mukaan pidennä ulosottoasian vireilläoloa. Vanhentumisaika kuluisi siten myös sen kahden vuoden ajan, jonka saatava voisi olla merkittynä passiivirekisteriin.
Viranomaismenettelyn päättymisestä alkaa kulua uusi vanhentumisaika niin kuin 13 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi. Vanhentumisaika katkeaa menettelyn päättyessä siitä riippumatta, onko kysymys tuomioistuimen lainvoimaisesta tuomiosta vai jonkin elimen ratkaisusuosituksesta. Kuten 13 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa selostetaan, ratkaisun laatu vaikuttaa kuitenkin siihen, minkä pituinen uusi vanhentumisaika on.
Pykälän 3 momentissa säädetään poikkeuksista, joissa menettelyn vireilletuloon ei liity tavanomaisia keskeytys- ja katkaisuvaikutuksia. Säännös koskee tilanteita, joissa asian käsittely päättyy ennen kuin asian vireilletulosta on asianmukaisesti ilmoitettu velalliselle. Tällä tarkoitetaan kyseisessä menettelyssä noudatettavaa säännönmukaista tai sellaista erityistä tiedoksiantomenettelyä, jota olisi ollut noudatettava kyseisessä tapauksessa. Ulosottoasian vireilletuloilmoituksesta ja niistä poikkeuksista, jolloin sitä lain mukaan ei tarvitse antaa, on ulosottolakiesityksen mukaan tarkoitus säätää ulosottolain 3 luvun 33 §:ssä.
Kun velallinen ei saa tietoa velkaa koskevasta vaatimuksesta vanhentumisajan kuluessa, ei vireilletuloon ole syytä liittää normaaleja velan vanhentumisen katkaisun vaikutuksia. Toisaalta olisi velkojan kannalta kohtuuttoman ankaraa, jos velka vanhentuisi kesken jääneen menettelyn aikana tai hyvin nopeasti sen jälkeen. Näin erityisesti tilanteessa, jossa velkoja on pannut asian vireille väärässä oikeuspaikassa tai viranomaisessa tai jossa esimerkiksi tiedoksianto on toimitettu muulle kuin velallisyhteisön toimivaltaiselle edustajalle. Tällaiset prosessuaaliset virheet eivät saisi johtaa velkojan oikeudenmenetykseen. Merkitystä ei voida panna sille, johtuuko menettelyn päättyminen asianosaisen toimista, kuten hakemuksen peruuttamisesta, vai tuomioistuimen päätöksestä.
Näistä syistä ehdotetaan, että velka ei tällöin vanhennu asian vireilläolon aikana eikä yhden vuoden kuluessa käsittelyn päättymisestä. Velkojan olisi siten nostettava nopeasti uusi kanne tai muutoin huolehdittava siitä, että velallista tänä aikana muistutetaan velasta. Velallisen oikeussuojan vuoksi ehdotetaan, että vanhentumisaika voidaan hänen tietämättään pidentää tällä tavoin vain yhden kerran.
Pykälän 4 momentti sisältää kanneaikaa koskevan erityissäännöksen. Sen mukaan kesken jääneen riita-asian vireilletulosta seuraisi aina vain yhden vuoden lisäaika siitä riippumatta, onko asian virelletulosta ilmoitettu velalliselle vai ei. Viittaus 3 momenttiin pitää sisällään myös sen, että kanneaikaa voitaisiin kanteen nostamisella tai muulla riita-asian vireillepanolla pidentää vain yhden kerran. Näin velkoja ei voi toimillaan pidentää laissa säädettyä kanneaikaa useaan kertaan, vaan asian käsittely on saatava päätökseen. Pidempää aikaa ei ole syytä liittää sellaiseen kanteeseen, jota kantaja ei halua ajaa taikka jonka tuomioistuin jättää tutkimatta ehdottoman oikeudenkäynnin edellytyksen puuttumisen johdosta tai sen johdosta, että vastaaja vetoaa tahdonvaltaisen oikeudenkäynnin edellytyksen puutteeseen.
Kuten todettu, ulosottoasian vireilläolo päättyy lopputilityksen taikka estetodistuksen antamiseen. Ulosottoasia ei jää olemaan edelleen vireillä, vaan asia on pantava uudelleen vireille, eikä saatavan merkitsemisellä esim. passiivirekisteriin ole vanhentumisen ja sen katkaisemisen kannalta katsottuna merkitystä.
Korkeimman oikeuden edellä mainitun ratkaisun johdosta vanhentumislain 11 §:n 3 momenttia muutettiin hieman. Asiaa koskevan Hallituksen esityksen HE 137/2015 mukaan:
Vanhentumisajan ei katsottaisi katkenneen, jos velkoja peruuttaa hakemuksensa tai asian käsittely päättyy muusta syystä ilman, että velalliselle on toimitettu sellaista tiedoksiantoa tai muuta velkojan vaatimusta koskevaa ilmoitusta, joka lain mukaan olisi ollut toimitettava velalliselle. Säännöksessä tarkoitettaisiin kyseisessä menettelyssä noudatettavaa säännönmukaista tai sellaista erityistä tiedoksiantomenettelyä, jota olisi ollut noudatettava kyseisessä tapauksessa. Säännös tulisi sovellettavaksi silloin, kun velkojan aloitteesta tai jonkin virheen vuoksi menettely keskeytyy tai päättyy ennenaikaisesti ennen kuin se on edennyt normaaliin tiedoksiantovaiheeseen. Sitä sovellettaisiin myös, jos tiedoksiannon tai ilmoituksen toimittamisessa on tapahtunut virhe, jonka johdosta tiedoksiantoa tai ilmoitusta ei ole toimitettu velalliselle. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, jos tiedoksianto on toimitettu muulle kuin velallisyhteisön toimivaltaiselle edustajalle.
Momenttia ei sovellettaisi, jos kysymyksessä olevassa menettelyssä yleensä noudatettavaa tiedoksiantoa tai ilmoitusta ei ole toimitettu siksi, että se on lain mukaan saatu kyseisessä tapauksessa jättää toimittamatta. Esimerkiksi ulosottokaaren 3 luvun 33 §:ssä tarkoitettu vireilletuloilmoitus voidaan jättää antamatta, jos vastaajan olinpaikkaa ei ole saatu selville tai on aihetta olettaa, että ilmoitus tuntuvasti vaikeuttaa täytäntöönpanoa. Toisin kuin voimassa olevaa lakia on oikeuskäytännössä (KKO 2012:107 ja KKO 2015:28) tulkittu, tällainen lakiin perustuva tiedoksiannon toimittamatta jättäminen ei siis johtaisi siihen, että vanhentumisen ei katsottaisi menettelyn johdosta katkenneen kysymyksessä olevan pykälän 1 ja 2 momentista ilmenevän pääsäännön mukaisesti.
Mikäli siis velalliselle ei ole lain mukaan ollut tarpeen lähettää edellä mainittuja ilmoituksia, katkaisee estetodistuksen (tuntemattomuus- ja/tai varattomuustodistus) antaminen velan vanhentumisen, mutta muutoin ei. Tilanne on sama, mikäli velallinen ei ole mitään ilmoitusta saanut tiedokseen. Näissä tilanteissa velkojalle jää käytettäväksi edellä mainittu vuoden määräaika katkaista velan vanhentumisaika. Mikäli velkoja ei tässä onnistu, ja mahdollisuus on vain kerran, vanhentuu velka tuon määräajan päättyessä tai jopa ennen sitä, mikäli katkaisuyritys epäonnistuu.
Edellä lausuttu voi johtaa erikoiseen tilanteeseen. Jos velasta on olemassa maksutuomio, on tuomion vanhentumisaika 5 vuotta. Velka tulee heti ulosotossa perittäväksi, ja ulosotossa annetaan estetodistus (tuntemattomuus- ja/tai varattomuustodistus). Jos velallinen ei ole saanut edellä mainittuja ilmoituksia, jotka lain mukaan olisi tullut lähettää, ei velan vanhentuminen katkea, ja velkojalla on estetodistuksen antamisesta vuosi aikaa katkaista velan vanhentuminen, ja tämä mahdollisuus on olemassa vain kerran. Mikäli velan vanhentumista ei onnistuta tuona aikana katkaisemaan, vanhentuu velka tuon vuoden kuluttua, vaikka tuomion vanhentumisaikaa olisi vielä jäljelläkin. Sama periaate koskee kaikkia velkoja.
Selvyyden vuoksi todettakoon, että ulosottoasian vireilläolo päättyy estetodistuksen antamiseen. Vireilläolo ei jatku, vaan asian on tultava ulosotossa uudelleen vireille. Jos asia on siirretty ns. passiivirekisteriin, ei asia pysy silloinkaan ulosotossa vireillä.
Todettakoon myös, että kun velka on ulosotossa perittävänä, keskeyttää se vanhentumisajan kulumisen, ts. tuona aikana vanhentumisaika ei kulu. Tämä taas voi johtaa siihen, että velka on perittävänä yli 5 vuotta, mikäli asia on ollut keskeytymättä ulosotossa vireillä. On siis mahdollista ajatella, että estetodistus annetaan 6 vuoden kuluttua tuomion antamisesta, jos ulosotto on ollut keskeytymättä vireillä, ja estetodistuksen antaminen edellä mainituin edellytyksin riittää vanhentumisen katkaisemiseen.
Paras tapa saada selvyys edellä mainituista asioista on ottaa ulosotosta asialuettelo ja velallista koskeva toimenpideselvitys.
Toimenpideselvityksestä käyvät ilmi mm. mahdolliset asioissa annetut estetodistukset. (samalla vireilläoloajat).
