Risto E. J. Penttilä pohtii, onko Euroopan unionin suuntana hyppy federalismiin vai lisää valtaa jäsenmaille. ”Tässä piilee mahdollisuus. Jos muut kuin taloudelliset arvot korostuvat, voi pohjoismaisella kapitalismilla olla iskun paikka. Edellyttäen tietenkin, että kilpailukyvystä pidetään kiinni.”, toteaa Penttilä.
Jos kansallisvaltio korostuu, on meidän suhtauduttava Eurooppaan uudella tavalla. Enää ei riitä, että on komission paras kaveri.
Lue tästä Kauppalehden artikkeli
Jos epäilet, paina kaasu pohjaan!” Takavuosien rallitähti Colin McRae näki jokaisen mutkan mahdollisuutena lisätä vauhtia. Hän kuoli lentäessään helikopterilla ”liian lähellä maata” tilanteessa, jossa sellainen lentäminen oli ”tarpeetonta ja vaarallista”.
Euroopan unioni on toiminut kuten Colin McRae. Jokainen kriisi on ollut mahdollisuus lisätä vauhtia. Kylmän sodan päättyminen muutti Euroopan yhteisön Euroopan unioniksi. Finanssi- ja velkakriisi synnytti pankkiunionin. Pakolaiskriisi sai aikaan pakolliset kansalliset kiintiöt. Puolan ja Unkarin huono käytös laukaisi kurinpitomenettelyt.
”Jos epäilet, paina kaasu pohjaan.”
Kaasun painaminen jokaisessa mutkassa on vienyt Eurooppaa vauhdilla eteenpäin. Valitettavasti kaikki auton pyörät eivät ole pysyneet mukana. Siirtyminen euroon jätti osan Euroopasta yhteisen valuutan ulkopuolella. Eurokriisi jätti Kreikan polvilleen. Pakolaiskriisi antoi lisäpontta brexitille.
Tässä kriisissä kaasua ei enää paineta. Nyt jarrutetaan ja kovaa. Kun valtio-oppineet arvioivat koronakriisiä tulevaisuudessa, he kiinnittävät huomiota siihen, kuinka nopeasti kansallisvaltio palasi kansainvälisen politiikan keskiöön.
Vielä vuosi sitten EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier julisti, että pääomien, tavaroiden, palveluiden ja ihmisten vapaa liikkuvuus ovat jakamattomia. Niiden suhteen ei tehdä kompromisseja. No nyt tehdään. Kaikki EU-maat ovat puuttuneet ihmisten vapaaseen liikkumiseen. Ja rajusti.
Viime kriisissä Euroopan keskuspankki oli suuri pelastaja. Tällä kertaa EKP:stä ei siihen ole. Ensin pääjohtaja Christine Lagarde viestitti, että kriisin runtelema Italia saa pärjätä omillaan. Sitten ilmoitettiin 750 miljardin tukitoimista. Niillä ei ollut samanlaista vaikutusta kuin Mario Draghinvuoden 2012 ”tehdään mitä tarvitaan” -lupauksella. Merkillepantavaa on, miten pienessä roolissa EKP ja komissio ovat tässä kriisissä olleet.
Euroopan unioni kehittyi aikana, jolloin suuri oli kaunista, Kiina kasvoi ja USA oli valtansa huipulla. Kilpailupolitiikka kehitettiin vastaamaan amerikkalaisten ja kiinalaisten suuryritysten haasteeseen. ”Ever closer union” istui tähän aikaan kuin nenä päähän. Enää se ei istu.
Enää emme usko suuruuden ekonomiaan. Nyt uskomme kiertotalouteen, lähiruokaan ja kotimaanmatkailuun. Suuri ei ole enää kaunista. Pieni on. Muut kuin taloudelliset arvot korostuvat. Elämme globaalin downshiftauksen aikaa.
Koronan riivaamassa maailmassa EU:lla on kaksi vaihtoehtoa. Joko se ottaa hurjan hyppäyksen federalismiin tai hyväksyy paljon aiempaa laajemman itsemääräämisoikeuden jäsenvaltioille. Molempiin liittyy riski. Kaasun painaminen voi johtaa radalta suistumiseen. Päätösvallan jakaminen kansallisvaltioille voi johtaa hajaannukseen.
Mitä tehdä? Vuonna 2017 Euroopan komissio esitti Euroopan unionille viisi skenaariota. Yksi niistä oli ”less is more” eli vähemmän on enemmän. Kuulostaa fiksulta. Ehkä EU:n pitäisi lisätä integraatiota vain niillä alueilla, joihin kaikki EU-maat olisivat valmiita sitoutumaan.
Mitä uusi Eurooppa tarkoittaa Suomelle? Jos suuri ei enää ole kaunista, amerikkalaiset teknologiajätit eivät hallitse Euroopan markkinoita yhtä suvereenisti kuin ennen.
Tässä piilee mahdollisuus. Jos muut kuin taloudelliset arvot korostuvat, voi pohjoismaisella kapitalismilla olla iskun paikka. Edellyttäen tietenkin, että kilpailukyvystä pidetään kiinni.
Jos kansallisvaltio korostuu, on meidän suhtauduttava Eurooppaan uudella tavalla. Enää ei riitä, että on komission paras kaveri.
Tarvitaan pelisilmää. Siinä Suomi on ainakin historiassa ollut melko hyvä.
